Kuka on Voimayrtin takana?

Olen Tomi Hiltunen, ja työni keskiössä on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Työssäni kohtaan ihmisen kokonaisuutena. Hyödynnän muun muassa hierontaa ja faskiakäsittelyä, ravitsemusohjausta, erilaisia hyvinvointiin liittyviä mittauksia sekä yksilöllisiä valmennusohjelmia. Ajatukseni on, että hyvinvointi rakentuu monesta toisiaan tukevasta tekijästä – kehon toiminnasta, ravinnosta, palautumisesta ja arjen valinnoista.

Ravinto ja ravintoaineet ovat olleet osa toimintaani jo yli kymmenen vuoden ajan. Vuosien aikana kiinnostukseni on syventynyt erityisesti siihen, mitä laadukkaalla ravinnolla, ravintoaineilla, kasveilla ja yrteillä voidaan tehdä ihmisen normaalin hyvinvoinnin tukemiseksi.

Nature’s Sunshinen tuotteisiin tutustuin Puolalaisen fytoterapeuttiystäväni kautta. Hänen pitkä kokemuksensa lääkekasveista ja yrttien käytöstä herätti kiinnostukseni tutustua tuotteisiin huomattavasti tarkemmin.

Se, mitä löysin, sopi hyvin omaan ajatusmaailmaani: pitkä historia yrttien parissa, luonnosta saatavat raaka-aineet, tarkka laadunvalvonta sekä pyrkimys valmistaa tuotteita, joissa raaka-aineen alkuperällä ja laadulla on merkitystä. Tavoitteena ihmisen omien elimistön toimintojen luonnollinen vahvistaminen.

Yhteistyömme jatkuu edelleen tiiviinä. Keskustelemme ja työskentelemme viikoittain yrttien, kasvien, ravitsemuksen ja niiden erilaisten käyttötarkoitusten parissa. Samalla kartutan jatkuvasti omaa osaamistani ja ymmärrystäni tästä valtavan mielenkiintoisesta maailmasta.

Tästä syntyi myös Voimayrtti.

Halusin rakentaa suomalaisen paikan, jossa laadukkaisiin yrtti- ja ravintotuotteisiin voi tutustua helposti ja ymmärrettävästi – ja jossa tuotteen rinnalla kerrotaan myös, mitä se sisältää, miksi juuri nämä raaka-aineet on valittu ja mihin niiden käyttö perustuu.

Voimayrtti ei ole minulle irrallinen verkkokauppa, vaan luonnollinen jatke sille kokonaisvaltaiselle hyvinvointityölle, jota teen muutenkin. Asiakkaalle helpoin ja edullisin tapa tilata tuotteita.

Luonnon voimat – sinun hyväksesi.

Tomi Hiltunen
Voimayrtti
www.voimayrtti.com